Elokuun tavoitteeksi oltiin asetettu, että varsa kulkee kärryjen edessä ja sen se kyllä tekee. Tutusteltu ollaan elämän kulkuun ja tulevaan lenkkipolkuun huolella. Pohjatyöt on tehty kunnolla ja sen kyllä huomaa varsan käytöksestä. Kärryjen edessä on niin kuulolla, herkkä on suustaan ja kuuntelee ääniohjausta. Ääniohjauksessa toimii myös ennakoivasti, juurikin niin kuin ollaan varsa koulittu ennakoivaan ohjaukseen. Mietitty näitä Artsin kanssa tosiaankin monet kerrat ja sitä mukaan ollaan koulutuksesa edetty kun omasta mielestä on oikealta tuntunut. Ohjat edelleen tosi löysät, kohta aloitellaan sitä oikeaa ohjastuntumaa kunhan päästään asioissa eteenpäin. Matkan varrella oppinut myös sen, että turha sitä on kiirehtiä, varsa kyllä sitten hoksaa asiat kun sen pää on siihen valmis. Nyt 1,2 v vanhana tuntuisi olevan vastaanottavaisessa iässä, ymmärtää pyydetyt asiat huomattavasti nopeammalla tempolla kuin aiemmin. Ei ne ravimiehet turhaa näitä vuotikkaina opeta ajolle, aika on kyllä nyt sopiva ainakin tälle tammalle.
Only To Fly nyt sen 1,2 v ja alkaa näyttämään jo hevoselta. Moottori alkaa hurramaan enenevässä määrin, tuskin maltan odottaa että noihin rimpuloihin sadaan poweria. Pohjat on hyvät mistä rakennella ja tammanen on muutenkin sutjakassa kuosissa. Luonteeltaan niin mieluinen tamma, onpa tuo jopa oppinut vähäsen edes hölläämään ja ottamaan hellyyttä vastaan. Edelleenkin luotan siihen afrikkalaiseen sananlaskuun " lapsi jota on pidetty sylissä lähtee sieltä pois" suomennettuna jotensakkin niin, että kun tätä on pidetty hyvänä niin luottaa ja uskaltaa myös osoitella mieltään ja kujeilla. Ihan oikeesti se on paljon parempi tuollanen pieni kapina kun kuollut hevonen. Päävehkeitä laittaessa painaa päänsä alas ja omasta mielestäni meinaa paeta omaan maailmaansa, Sanni kyllä vakuutellut että huoleni on turhaa.... herätelly kuitenkin Jeccaa sieltä omasta maailmastaan ja alkaa olemaan jo aika reippaana päävehkeiden laiton jälkeenkin. eihän sitä kaikkia hevosen aivoituksia voi tietää, mutta jos se tuntuu musta pahalle niin jatkossakin likkasen sieltä herättelen.Niin takaraivossa tuo Jecan pötköttely kärryjen edessä, ei se sitä kettuillakseen tehnyt kun raasu säikähti liikaa. Muuten valjastuksesta selviytyy hienosti, on oma itsensä ja aina hapan. Kiva kattoa miten tämä tästä etenee.

![]() |
She put on when it was cold
The pink coat
That was hung up when she was home
The pink coat
That kept her warm"