Brave Pommak

Vanhaherra nautiskelee auringosta lenkin jälkeen.... tästä se kaikki alkoi. Olin käynyt ja kaksi vuokrahevosta läpi, kumpikaan ei oikein miellyttänyt vaikka toinen niistä olikin se "oikea" ratsu. Ajatuksenani oli vain ja ainoastaan, että hevonen on ratsastusta varten, ei ajoa. Toisin siis kävi. Tämän ihastuttavan herran näin ekaa kertaa kevätauringossa, sydän suli siihen paikkaan. Pikkuhiljaa tutustuttiin, varovasti tunnusteltiin suhteita. Herkkä hevonen,opin kuuntelemaan hevosen hiljaista kieltä. Selässä olin ensin pieniä aikoja kentällä kunnes uskaltauduin maastoon ratsastamaan. Pomsuhan ei ollut mikään helppo ratsastettava, tasapainoa hain enemmän kuin kerran, usein mentiin ravia jalustimilla seisten, vauhdistahan tämä herra nautti.Ajatuksena täydellinen fiilistely ja sitä se kyllä olikin. Lotta siinä matkan varrella ehdotteli ajoakin, mutta olin satavarma etten nyt siihen leikkiin rupea ollenkaan vaan pysyn selässä piste fi... kunnes sitten suostuin kokeilemaan ja ihastuin lajiin täysin. Ravihevonhan on luotu juoksemaan, ei ratsastukseen. Miten hevonen nousee ja ryhdistäytyy siihen tehtävään päästessään, mihin se on jalostettu.

Mutkia matkaan toi se,että ajaminen yksin kokemattomana asetti pienimuotoisia haasteita, tarkoitushan oli että Lotta saa vapaapäivät silloin kun ite käyn tallilla. Joten kuvioon astui Artsi, ensin hyvinkin varovasti,kammoksuen hevosia.Varovasti edeten Pomsu kuitenkin luotsi Artsia luottamaan itseensä. Hiljaa käveli, pikkuhiljaa ravasi ja rentoutui lopulta kärryjen eteen. Pitkiä matkoja ajeltiin, kaikki kolme nauttien. Pomsu toimi opetusmestarina, me kärryillä oppijan rooleissa.Hyvin nöyränä, kuunnellen ja tarkkaillen hevosen kehonkieltä. Pitkät lenkit opettivat meille hevosen lukemisen tärkeyden. Kuinka usein seurattiin korvien, pään ja kehon asentoa- aina oppien uutta.Me opimme, että hevosen kanssa luottamus ja yhteistyö tuottaa enemmän tulosta kuin pelkkä tekeminen.Aikaa ja kärsivällisyyttä tarvitaan.Se on paljon enemmän kuin suorittaminen. Paljon, paljon muuta... Siispä Lotan ohjeistuksella siirryimme maastakäsinohjaukseen ja liinajuoksutukseen.

Se tunne kun saa hevosen toimimaan rauhallisesti liinan päässä oli käsin kosketeltavaa, pienellä ohjauksella vartaloa apuna käyttäen hevonen muutti rytmiä, liikettä ja askellajia. Painoi pään alas ja rauhoittui. Oppi luottamaan tähän ihmiseen joka liinan toisessa päässä oli. Pikkuhiljaa omakin sydän alkoi rauhoittumaan, lepäsi hevosen askelten mukana.

Lämpimään vilttiin vanhaherra puettiin, puunattiin kiiltäväksi, syötettiin punaislla omenoilla.... tietäen kuitenkin, että pian on aika jättää herralle jäähyväiset.Tämän rajallisen ajan saimme viettää kultaisen ruunan kanssa.Valmistauduttiin tulevaan, rapsittiin vielä enemmän... mietittiin vaihtoehtoja, ystävän rinnalla loppuun asti pysyen. Aika oli tullut, riimunnarusta oli päästettävä irti ja päästettävä pappaheppa antsaitsemaansa lepoon

Pomsusta tuli enkelihevonen marraskuun aamuna 2012.Edellisenä iltana vietettiin aikaa tallilla, yritettiin hidastaa kelloa. Eteenpäinhän se väistämättä meni ja oli aika jättää hyvästit. Täydellistä tyhjyyttä on vaikea sanoiksi pukea, sitä hiljaisuutta mikä metsään tulee suuren puun kaaduttua- todella hiljaista. Haluan kiittää Lottaa joka jaksoit meitä sinnikkäästi neuvoa ja ohjata. Tätä kuvaa katsellessani en vain voi olla ajattelematta noita teidän askelia, samaan tahtiin kulkevat, toinen toistaan tukien.
" Ehkä ensi elämässä, kaksin olemme taas tässä aivan hiljaa juuri näin lähekkäin. Ehkä ensi elämässä, hetkessä niin kiitävässä voimme olla jälleen näin sylikkäin"

Elämän on jatkuttava, seuraava sukupolvi toistaa edellistä, onhan Jecan isoisä Choctaw Brave, Brave Pommakin ja Blue Cafen isä.Ilman Pomsua meillä tuskin olisi tätä pientä Jecca pompulaa.