Helteinen heinäkuu

Kolean kesäkuun jälkeen saapui älykuuma heinäkuu paarmoineen kaikkineen. Niitä pörrääviä vihulaisia sitten riittääkin vaikka ulkomaille veisi, päivällä paarmat ja iltasella hyttyset. Töissäkin pitäis jossain välissä käydä joten yötreenaaminen ei tule meidän kohdalla kysymykseen. Vihreää sen sijaan riittää, massu pullollaan likka nautiskelee yövuoroista. Hevoset siis olleet koko heinäkuun sisällä päivät ja yöt ulkona. Hyvin massukin kesti uuden laitumen vitamiinpommit, parin päivän murinan jälkeen tasoittui.

 Jeccaneiti saapi nyt sitten naatiskella ansaitusta kesälomastaan, töitä kuitenkin jotuu tekemään trooppisesta ilmastosta ja kolmenkympin helteestä huolimatta niissä rajoissa minkä jaksaminen antaa periksi. Koitettu tuota ohjasajoa nyt muutaman kerran, paarmat kiusanneet tosissaan. Sitkeesti tyttö kuitenkin jaksaa harjoitella, tekee pyydetyn työn. Pakkohan se on kun kerran lähtee niin pieni rundi pyörähtää, periks ei saa antaa ja Jecalle kyllä niin suuri hymiö tarrakirjaan. Alkaa luottamaan ja kunnioittamaan yhä enenevässä määrin. Tästä esimerkkinä voitanee pitää noita jännittäviä kohtia, Artsi antaa tarvittaessa apuja ja ihmisen jalanjälkiä kulkee ihan mihin vain. Huomaa, että varsan pää kehittynyt huimaa vauhtia, muistaa opitut asiat ja lenkkiä illan tunteina ja hyttysmyrkyn voimin pidennelty pikkuhiljaa. Tässähän nyt ei tosiaankaan ole kyse kilometrimäärästä vaan ainoastaan siitä, että Jecan on helpompi sitten kärryn kanssa kulkea tuttu ja turvallinen reitti.Hieno tamma sitä on kasvamassa Sokojalla.

Porkkanatottista haroiteltu jonkin verran. Tätä pitäis tieten ottaa ja treenata enemmänkin, tahtoo olla että meinaa välillä nuoruuden innostuksissa Jeccaneidiltä unohtua ne ihmisen näkymättömät suojarajat. Pikkulikkahan tämä vielä on, että eihän nyt ihan kaikkea voi neitiltä vaatiakkaan vielä, hienosti pelittää eikä kellekkään pahaa tee tempperamenttisesta luonteestaan huolimatta. Perustottiksen, peruutukset jne hallitsee ihan kympin arvoisesti, jos ei nyt satu änkyräpäällä olemaan. Kevyille avuillehan tämä on opetettu, ei tartte koko voimalla pyytää väistämään. Vastareaktiota jos haluaa niin toki niinkin voi tehdä, mutta Jecca voittaa sen köydenvedon varmasti.

Treenivaljaat nyt sitten olleet naulassa kesäkuuta enemmän. Palaillaan helteiden jälkeen enemmälti näiden pariin. Toisaalta vaatinut omalta päältä jonkinlaista suhtautumista asiaan, tallin paarmattomuudessa sitten nosteltu kavioita ja rapsittu. Kengittäjältä saatiin positiivista palautetta, Jecca käyttäytyy vuolujen ajan hyvin. Asiaa kolikon toiselta puolelta ajateltuna, ohjasajettu niin paljon likkaa että pikku breikki ei liene ollenkaan pahasta.

Paarmanpollukat eivät pääse tähän kulkuvälineeseen laisinkaan. Sannin ja Sunen telitraileri takaa pehmeät kyydit pienille kulkijoille. Meteliä kopissa kyllä riittää, unohdettiin sitten ne korvat peittää. Ehkäpä se oli onni onnettomuudessa, vähemmän muistettavaa tulevilla ravireissuilla ja pakkoko se on jos ei taho. Ite sitä mieltä, että vaikka tulpat ottaa enimmät äänet pois niin kehoon tulevat äänet moninkertaistuvat, että jos ja mikäli vaan voin ja pystyn Jecan siitä hermostumatta pitää korvat luomuna niin ne pidän. Tilanne nyt tällä hetkellä tämä, peitellään jos tarve vaatii. Joo mutta tosiaan kumpikin varsa teki strömsö suorituksen, menivät sisälle ja ulos ja käyttäytyivät liikkuvassa trailerissa hyvin. Treenithän aloitelttiin varovasti mellaveden voimin, seuraavaksi luukut kiinni ja viidennellä kerralla Volvon kone hurruttamaan. Sanni, joka osaa vinkkaa vetää vei meidät kylätalolle ja takas. Sirpa oli Lillin tukena ja minä toimin meidän likan kanssa. Nappisuoritus siis, onnistumsen riemua kaikin puolin.

Elokuussa jatkellaan samoilla linjoilla, helteet nyt toivottavasti hellittää. Tavoitteena viedä tuleva vermolainen tutustumaan Heimarin ravirataan nyt aluksi, jostainhan se on aloitettava kisarinkiin tutustuminen.

Raviratas pyörii

Run You Close, Arto Korkia-Aho, Nikulan ravirata 5.7.2014

 Jos joskus voi olla omastaan ylpeä, niin tämä on se hetki. Tuossa mietiskelin, että n 3 vuotta sitten tämä minun ukkoni pelkäsi hevosta ja sanoi ettei kyllä niihin koske. Nojaili veisateessa sähkölankaan, vaikka hevoset kovasti yrittivät varoitella että älä hyvä ihminen nyt sihen nojaa. Tällihän siitä tärähti ja tais sekä neli- että kaksijalkainen säikähtää.

Vuonna 2014 Artsi osaa lukea hevosen varoitukset, tulkita elekielen. Eteenpäin on siis kuningas Artturi mennyt.

Sattumusten ja onnenkantamoisten jälkeen ollaan nyt tässä. Brave Pommak avasi oven koirakouluttajalle hevosten maailmaan. Suuren opettajan kärryillä sen 1,5 vuotta, kunnes tuli aika jättää opetusmestarille jäähyväiset. Kuten aiemminkin olen kirjoittanut niin tämän hevosen muistoa kunniotetaan meidän perheessä. Jättihän Pomsu jälkensä sydämeen joka ei koskaan sieltä katoa sekä Lotta pienen kädenjälkensä sieluuni, nämä kaksi kulkevat aina rinnallani.

 Ajalle ei kuitenkaan annettu parempaa tekemistä vaan eteenpäin kohti omaa unelmaa.

Tänä päivänä ratasta pyörittää opettajatar Run You Close. Helmikuussa aloiteltu tämän tamman ajot, pienten vaikeuksien jälkeen yhteistyö alkaa sujumaan. Kovastihan siinä on opeteltavaa sekä kuskille, että hevoselle. Minä kouluttajana olen armoton ja vaadin Artsilta paljon. Rauhallisuus on pidettävä, se on kuitenkin hevosen kanssa kaiken a ja o. Pitkä ptruuuuuuu ei ole ollenkaan liioiteltua. Ohjastuntuma on pidettävä hellin käsin, omat kädet ei vaan kertakaikkiaan riitä kovinkaan pitkään ohjille painavan hevosen pitämiseen. Sen lisäksi, että Sylvin kanssa saadaan arvokasta ajo-opetusta niin tulevaisuudessahan nämä opit sitten siirtyvät Jecan ohjiin. Turhaa sitä on repiä ja kiskoa, hellyydellä ja molempien osapuolten arvostuksella pääsee paljon parempiin tuloksiin.

Niin ja voisihan sitä näin hoitajan näkökulmasta pitää tuota jäkättävää vaimoa vain ja ainoastaan provosoijan roolissa. Voihan siellä kisakentilläkin olla kuskeilla omat näkemyksensä ja hermot on silloinkin oltava kunnossa. Kaikenkaikkiaan Artsi edistynyt huimasti, poissa on kaikki arkominen ja epävarmuus.

Run You Close " Sylvi"

Tamma Sylvi katoksessa odottamassa radalle pääsyä. Miten hyvä harjoitella ja opetella asioita rauhallisen ja varman hevosen kanssa. Sanni ja Sune viereisellä valjastuspaikalla Sylvin varsan Sofin kanssa joten apuverkosto tarvittaessa metrin päässä. Kahdestaan me kuitenkin tämä laiteltiin valmiiksi, jotain siis opittu.
Seuraavalla kerralla tarkoituksena, että minä autan vain ja ainoastaan irti päästämisessä ja peruuttamisessa takaisin katokseen.

Seuraavana päivänä käytiin palautuslenkillä metsässä nauttimassa. Tämä on kyllä niin elämäntapa meille kummallekkin, hiekkaa hampaissa ja joka puolella ja kumpikin niin hymyssäsuin. Vaikka ollaan kotona italialaispari ja voin kertoa, että kiivassanainen mielipteidenvaihto kuuluu kylille asti. Jotenkin nämä upeat eläimet saavat jopa meidät rauhoittumaan, yhteinen harrastushan tämä on.

Jotenkin niin kiva seurata tuota Sylvin käytöksen muuttumista, alussahan tamma oli niin tulta ja tappuraa. Ei siihen niin mieli tehnyt karsinaan mennä moikkamaan, hampailla uhkaili ja kalisteli. Tänä päivänä on aivan sulaa vahaa, onhan sen kanssa vietetty aikaa ja tutusteltu. Tallin matriarkkahan tämä on ja on äärettömän mustasukkainen omistaan, napsuttelee kun Jeccaa hoidellaan. Hyvä niin, suhteet on siis kunnossa.

Hyvillä mielin siis jatkellaan upeassa porukassa, oppimassahan tässä ollaan.