Repaleinen lokakuu

 Läpileikkausta

Sinänsä mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä läpileikkaus hevosen päästä. Kovin ne on tosiaan pienet nuo aivot suhteessa muuhun päähän, vanha sanonta ( anna hevosen ajatella kun sillä on suurempi pää) pitää varmaan osittain paikkansa, se yksinkertainen tie on tosiaankin helpompi. Onko se oikea vai väärä saa ihan jokainen omissa aivoissaan arvottaa haluamallaan tavalla. Ihan vain noista mittasuhteista päätellen voisi kuitenkin mietintöjä tehdä, puhumattakaan aivojen hienoimmista toiminnoista jotka tuskin muita lukijoita kiinnostaa yhtä paljon kuin blogin kirjoittajaa. Joten lyhykäisyydessään poimintaa ihmisen aivojen rakenteesta ja toiminnasta.

" Alkukantaisimman osan ( aivorungon ) päälle kehttyivät tunnekeskukset. Tunne on aina ajatusta voimakkaampaa. Nisäkkäille kehittyi aivorunkoa ympäröivä limbinen järjestelmä joka toi tunteet aivotoimintaan. Limbinen järjestelmä mahdollistaa oppimisen ja muistin"

Näistä muutamasta sanasesta poimintoja sinne hevosen arkipäivään ja elämään. Jeccaneitihän on lokakuussa keksinyt kaikenlaista pikkukivaa. On menty kiitolaukkaa pikitiellä, filmailtu omaa kipua ja oltu draamaprinsessoja, kieltäydytty portille tulemisen, kiukuteltu tallin uudelle tammatulokkaalle ja sitä rataa.

Tamma siis osaa, valitsee kenelle kiukuttelee, ketä mielistelee jne joten kovasti olen kyllä sillä kannnalla, että ne tunteet ja ajatukset tosiaankin sieltä liskon kokoisista aivoista löytyy. Tosiaan keksi nyt sen, että on hurjan kipeä lautasten päältä. Ihan häikäilemättömästi monotti tallin seinää, kuunteli mitä sanotaan ja miten reagoidaan jos takasella paukuttaa. Varoo potkimasta ihmisen puoleisella jalalla, ei se halua ketään vahingoittaa. Tarkkana siis oltava, rajoja tämä neitinen tarvitsee. Korostaen sanaa neitinen, alkaa likka olemaan enemmän aikuisen tamman mallia kuin kakaraa. Ihan kyllä vilpittömästi sitä mieltä, että tällä kuten varmaan kaikilla tammoilla on niitä hyviä ja huonoja päivä esim ruunapoikasia enemmän. Kuten nainenkin, tämän sukupuolen edustaja hevosissakin näyttäisi olevan varsin monimutkainen ja vaikea kapistus. Kaikesta pitää vääntää ja kääntää jos siihen annetaan Jecalle mahdollisuus. Joten jos nyt sattuu, että se jalkanen tulee pipiksi niin sitten kumpikin kinttu sidotaan ettei pääse filmaamalla esittämään itseään kipeämmäksi kuin on.

Kaiken tämän härdellin keskellä tapahtunut edistystä ja positiivisia asioita. Tammalle tullut miellyttämisenhalu. Lenkillä tosiaan tekee sen mitä pyydetään ja selkeästi nauttii kehuista ja on satasella mukana toiminnassa. Ravi kulkee Jeccamaiseen tyyliin välillä ollaan jo jonkinasteisessa lennokkuudessa ja ravihevosen takaset voi jo horisontissa nähdä.

Varustekokeiluja

 Varustekokeiluja tullaan nyt sitten tekemään y-rinteremmin muodossa, katotaan miten se likkaselle passaa. Leveä rintaremmi lyhyillä liinoilla ollut nyt käytössä. Ajatuksena tämän vaihdoksen kanssa ollut, että saataisiin tuo etupää paremmin käyttöön.Katotaan miten se Jecalle passaa ja jos ei käy niin suunnitelmia muutellaan. Paljonhan meillä mietitän asioita ja vaikakin puen ajatukseni usein blondimaiseen pinkkeyteen niin kyllä siellä asiaa on pohjalla. Mitään vielä en tiedä, mutta eilinen keskustelutuokio 40 vuotta ravihevosia valmentaneen ravimiehen kanssa vahvisti omia ajatuksiani. Henkilöä en koskaan ollut tavannut kertoi, että oikein ollaan tehty ja kukaan ei koskaan ole valmis hevosten kanssa. Tyhmä on se joka niin luulee. Tämähän ollut aina oma näkemykseni, aina oppii uutta jos silmät ja mielen pitää avoimena. Tokikaan nyt en itse mitään ole sen suuremmin sooloillut, Sanni kultahan siellä taustalla aina tukemassa. Avoimuus tässä asiassa valttia, porukalla tehdään sitä ravihevosta.

Lokakuussa ollut sen 50 kertaa kärryjen edessä kaiken kaikkiaan. Sitäsuntätä nyt kokeillut itsevarmuuden kasvaessa, kenguruloikat tulleet tutuiksi ja sitä kiitolaukkaa siis harjoiteltu. Käsissä se pysyy ja vaatimustasoa nostellaan koko ajan. Nyt sitä ei saa piippuun ajaa vaan maltillisesti tehtävä asiat että pää kestää. Oma pää kestänyt nuo kaikki temppuilut, mitää kammoa tms ei mihinkään ole tullut. Ehkäpä luotan tuohon tammaseen liikaakin, mutta jos ja kun jotain sattuu niin se on sen ajan murhe.Tai no olihan se yksi notkahdus kun joutui naarasleijonakin nöyrtymään. Tamma siis pysähtyi keskelle tietä ja alkoi peruuttamaan suoraan kohti ojaa ja minä en sitten sitä ajanut eteenpäin vaan aloin piipittämään. Jouni onneksi pelasti tilanteen ja talutti neitiä hetkisen. Tämä juurikin sitä omaa kokemattomuutta ja epävarmuutta asioissa. No kyllä se sieltä tulee kilometrien myötä rutiinit omaankin tekemiseen. Appareita siis vielä tarvitaan, yksin ei nyt vielä kannata lähteä huristelemaan vaikkakin mieli tekisi.

Vuodatusta

Hiomaton timattihan tämä neiti vielä on, lyijykynän viivat vielä näkyvissä nimikyltissä. Kaksivuotiskauden häämöttäessä sitä nyt sitten sitä peruskuntoa ajamaan, rauhassa tehdään tätä projektia. Yritysen ja erehdysten kautta edetään vielä monet kerrat. Ne vastuuvalmentajapaperithan kävin Kaustiselta hakemassa. Siitä sitten kuullut sitä sun tätä keljuilua, jatkossa kukin kuskoon omaan laariinsa. Jos ei pysty tsempaamaan toista niin saa puolestani pitää mölyt mahassa. Itse sitä mieltä, että toisia pitää tukea eikä minullakaan ole mitään syytä kuunnella tuollaisia puheita, keskustelun ja palautteen pitää olla rakentavaa ja eteenpäin vievää. Näin se on aina toiminut ja tulee jatkossakin toimimaan. Huumorilla tätä jatketaan kuten ennenkin. Kuten jo sanottua oma kokemukseni on niin rajallinen, mutta innostus asiaan lienee aika lähellä sitä sataa prosenttia.Kauhean herkkähän loppujen lopuksi ja toivon ettei tätä innostuksen määrää viedä pois turhilla puheilla. Tätä meidän pikkutiimiä tsempannut eteenpäin ja hyvin ollaan tavoitteisiin päästy. Poijaat Artsi ja Jouni kehittynyt niin huimasti,tiimin miehethän meidän kahden naaraspuolisen kanssa joutuuvat painimaan ja iskut ottamaan vastaan. Hyvin kyllä selviävät ja kolmikon tietomäärä kasvaa tamman mukana, kiirusta ei ole.  Kuitenkin tuon  tamman vierellä seisty ja seistään vielä monet kerrat vesisateessa. Jouni sen kerran niin hyvin kiteyttyikin kun sateella lähdettiin ajamaan ettei sadetta edes huomaa kun ajatukset keskittyy tekemiseen ja Jeccaan.

Näihin oinasnaisen suorasanaisiin kirjotuksiin päättelen lokakuun, kohta se on joulu ja toivotaan nyt että sitä lunta saataisiin marraskuussa maahan.

Pelon hinta ja muistin eri tasot

 

Siellähän se on jo luolamaalauksissa ihminen kuvattuna saalistajana ja hevonen saaliina. Nämä primitiiviset vaistot vieläkin vuosisatojen jalostuksesta huolimatta pikku varsan aivoihin piirtyneenä halusimme sitä tai emme. Tämän asian kanssa vaan on elettävä ja pyrittävä ohjaamaan ja opastamaan Jeccaa hallitsemaan oma pelkonsa.

Aiheena pelko niin lähellä omaa sydäntä, geeniperimältäänhän tämä on kuitenkin varsin herkkä ja monimuotoinen tiensä alkupäässä oleva lapsi. Koulutuksen edetessä näitä hevosen pelkoja pyritään kohtaamaan Jecan tahdissa. Tällä hetkellä varsa haluaa ja se saa ihmetellä pelkoa aiheuttavaa tekijää, pitkässä juoksussa tästä tulee varmasti olemaan hyötyä kun nyt saa käsitellä asiat rauhassa.

Vaatimustason noustessa ihmettelyn määrä vähenee ja silloin asiat kohdataan jo paljon reippaammin. Kaksivuotias osaa jo käsitellä pelkoa aiheuttavat asiat ihan eri tasolla. Yksivuotiaan aivoihin sama tilanne aiheuttaa aivomyrskyn jonka palautumiseen menee se oma aikansa. Kaksivuotias säikähtää hieman, yksivuotias joutuu vielä miettimään. Pelkokynnystä ei siis tahallisesti ylitetä vaan käytetään mielummin siedättämistä. Tässä rakennetaan nyt Jecan elinikäistä muistia ja niitä tapoja ja toimintamalleja mitkä se tulee muistamaan koko elinikänsä.

Suurensuurta ylpeyttä tunnen Jecasta rekan meidän takana ajaessa, jarrut suhisteli ja kovaa. Oliskohan sen kokonaisen 10 m varsa kävellyt rekan ( saalistajan) edessä, pikku ravipätkän kyllä otti ( pelkoreaktio) ja hallitsi hermonsa ja kuunteli ihmistä ( laumanohjaajaa) sitä oppimisen tulosta, ihmistä kannattaa kuunnella pelkoa aiheuttavissa tilanteissa selviytyäkseen saalistajan hampaista. Laumanjohtajaksi en itseäni määrittelisi, kuitenkaan en ole enkä osaa olla hevonen joten tuo ohjaaja ehkäpä ainakin omalla kohdallani kuvaavampi.

Alla olevat lyriikat kertonee puolestaan, pienillä asioilla edetään ja tehdään sitä kokonaisuutta päivä kerrallaan. Siitä syntymästähän lähtien tätä muokattu ja ohjailtu eteenpäin, sekunnit ja niden sadasosat pilkotaan sitten pienempiin osiin käänteisesti, nyt pikku palikoista rakennetaan perustaa.

Virheitähän sitä ollaan toki paljon tehty ja tullaan tekemään jatkossakin, niistä oppii aina uutta. Yritetään kuitenkin välttää sitä, ettei vuotikas maksa meidän tekemistä virheistä liian kovaa hintaa, se euro lienee riittävä. Neuvoja ja ohjeita kysytään lähes päivittäin joten pelon hinnasta maksaminen tuskin tulee olemaan vaarana tässä tiimissä, taustajoukot toimii.


" Kiirehdi, kiirehdi ettei aivot ehtis liikaa ahdistumaan. Pelkään ,että kaikki tähtää sokeasti vaan tulevaan. Mun nuolet ei lennä sinne asti, mä heitän leivän kerrallaan. Mitä elämä tuo se tulkoon minun luo, virhemahdollisuus ihmisyydelle sisällön suo. Me ollaan samaa tuhkaa, samaa kevyttä ilmaa joten rauha nyt tää  maailma on vihaan kyllästynyt. Uskot kohtaloon tai et se on ihan sama kunhan ajattelet. Tää sekuntti itsensä kantakoon se on kaiken a ja o. Jos tuijotat vaan yhtä puuta voi koko metsä kadota, mut jos sä näet vain metsän et ehkä näe puuta hienointa " 

-Haloo Helsinki, vihaan kyllästynyt-


Muistin ja oppimisen edellytykset ja niiden rakentaminen

Tutkimustulosten ( lähdettä en tiiä enkä siitä suuremmin välittäkkään) hevosen muisti jaetaan lyhytkestoiseen-, pitkäkestoiseen- ja työmuistiin. Lyhykäisyydessään selitettynä juurikin niillä pienillä töillä mitä ollaan tehty ( narujen kanssa leikitty ja tehty hevosen kropan ääriviivat tutuiksi, koputeltu kavioita sen 48 ekan tunnin aikana syntymän jälkeen jne) ne pienet asiat alkavat nyt palkitsemaan, Ainahan olen nämä pukenut kivasti pinkkiin, sitä pääsee usein helpommalla olevalla astetta tyhmempi kuin onkaan ja toisaalta mitäpä se haittaa. Itsemme tehty naurunalaiseksikin useaan otteeseen, se on sitä mitä kutsutaan riittäväksi itsetunnoksi ihmispuolella. Ajatusta on vaan aina niin paljon mukana ettei niitä kaikkia kerkeä selittämään. Taidettu kuitenkin Artsin kanssa olla tuon tammasen vierellä enemmän kuin tarpeeksi. Niin palkitseva ja antoisa harrastus ja tosiaan siellä Jecan pitkäkestoisessa muistissa ei ole mitään niin suurta epämiellyttävää mörköä  kuin moni ihminen hevosilleen aiheuttaa. Taasen kerran kiittelen teitä Sanni ja Sune kun ootte meidän joskus jopa typerältä tuntuviin kysymyksiin jaksaneet  vastailla. Samanhenkisessä porukassa vaan niin mukava ja anttoisa työskennellä.

Juttu etenee siis näin: Lyhytkestoinen muisti kestää muutamasta sekuunista muutamaan tuntiin, joten jos ei hevosta esim oikaise ei toivotusta käytöksestä heti, on sitä turhaa jälkeenpäin tehdä. Lyhytkestoista muistia voidaan vahvistaa positiivisilla kokemuksilla. Lyhytkestoinen muisti tallentuu hevosen pitkäkestoiseen muistiin ja hevonen kyllä muistaa. Näiden kahden tuloksena syntyy työmuisti jota tässä nyt sitten vahvistellaan ja kasvatellaan. Varsahan tämä vielä on ja varsan ehdoilla edetään, ensi vuonna samoihin aikoihin muisti ja sen kestävyys sekä työn kesto ovat jo paljon pidempiä.