Repaleinen lokakuu

 Läpileikkausta

Sinänsä mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä läpileikkaus hevosen päästä. Kovin ne on tosiaan pienet nuo aivot suhteessa muuhun päähän, vanha sanonta ( anna hevosen ajatella kun sillä on suurempi pää) pitää varmaan osittain paikkansa, se yksinkertainen tie on tosiaankin helpompi. Onko se oikea vai väärä saa ihan jokainen omissa aivoissaan arvottaa haluamallaan tavalla. Ihan vain noista mittasuhteista päätellen voisi kuitenkin mietintöjä tehdä, puhumattakaan aivojen hienoimmista toiminnoista jotka tuskin muita lukijoita kiinnostaa yhtä paljon kuin blogin kirjoittajaa. Joten lyhykäisyydessään poimintaa ihmisen aivojen rakenteesta ja toiminnasta.

" Alkukantaisimman osan ( aivorungon ) päälle kehttyivät tunnekeskukset. Tunne on aina ajatusta voimakkaampaa. Nisäkkäille kehittyi aivorunkoa ympäröivä limbinen järjestelmä joka toi tunteet aivotoimintaan. Limbinen järjestelmä mahdollistaa oppimisen ja muistin"

Näistä muutamasta sanasesta poimintoja sinne hevosen arkipäivään ja elämään. Jeccaneitihän on lokakuussa keksinyt kaikenlaista pikkukivaa. On menty kiitolaukkaa pikitiellä, filmailtu omaa kipua ja oltu draamaprinsessoja, kieltäydytty portille tulemisen, kiukuteltu tallin uudelle tammatulokkaalle ja sitä rataa.

Tamma siis osaa, valitsee kenelle kiukuttelee, ketä mielistelee jne joten kovasti olen kyllä sillä kannnalla, että ne tunteet ja ajatukset tosiaankin sieltä liskon kokoisista aivoista löytyy. Tosiaan keksi nyt sen, että on hurjan kipeä lautasten päältä. Ihan häikäilemättömästi monotti tallin seinää, kuunteli mitä sanotaan ja miten reagoidaan jos takasella paukuttaa. Varoo potkimasta ihmisen puoleisella jalalla, ei se halua ketään vahingoittaa. Tarkkana siis oltava, rajoja tämä neitinen tarvitsee. Korostaen sanaa neitinen, alkaa likka olemaan enemmän aikuisen tamman mallia kuin kakaraa. Ihan kyllä vilpittömästi sitä mieltä, että tällä kuten varmaan kaikilla tammoilla on niitä hyviä ja huonoja päivä esim ruunapoikasia enemmän. Kuten nainenkin, tämän sukupuolen edustaja hevosissakin näyttäisi olevan varsin monimutkainen ja vaikea kapistus. Kaikesta pitää vääntää ja kääntää jos siihen annetaan Jecalle mahdollisuus. Joten jos nyt sattuu, että se jalkanen tulee pipiksi niin sitten kumpikin kinttu sidotaan ettei pääse filmaamalla esittämään itseään kipeämmäksi kuin on.

Kaiken tämän härdellin keskellä tapahtunut edistystä ja positiivisia asioita. Tammalle tullut miellyttämisenhalu. Lenkillä tosiaan tekee sen mitä pyydetään ja selkeästi nauttii kehuista ja on satasella mukana toiminnassa. Ravi kulkee Jeccamaiseen tyyliin välillä ollaan jo jonkinasteisessa lennokkuudessa ja ravihevosen takaset voi jo horisontissa nähdä.

Varustekokeiluja

 Varustekokeiluja tullaan nyt sitten tekemään y-rinteremmin muodossa, katotaan miten se likkaselle passaa. Leveä rintaremmi lyhyillä liinoilla ollut nyt käytössä. Ajatuksena tämän vaihdoksen kanssa ollut, että saataisiin tuo etupää paremmin käyttöön.Katotaan miten se Jecalle passaa ja jos ei käy niin suunnitelmia muutellaan. Paljonhan meillä mietitän asioita ja vaikakin puen ajatukseni usein blondimaiseen pinkkeyteen niin kyllä siellä asiaa on pohjalla. Mitään vielä en tiedä, mutta eilinen keskustelutuokio 40 vuotta ravihevosia valmentaneen ravimiehen kanssa vahvisti omia ajatuksiani. Henkilöä en koskaan ollut tavannut kertoi, että oikein ollaan tehty ja kukaan ei koskaan ole valmis hevosten kanssa. Tyhmä on se joka niin luulee. Tämähän ollut aina oma näkemykseni, aina oppii uutta jos silmät ja mielen pitää avoimena. Tokikaan nyt en itse mitään ole sen suuremmin sooloillut, Sanni kultahan siellä taustalla aina tukemassa. Avoimuus tässä asiassa valttia, porukalla tehdään sitä ravihevosta.

Lokakuussa ollut sen 50 kertaa kärryjen edessä kaiken kaikkiaan. Sitäsuntätä nyt kokeillut itsevarmuuden kasvaessa, kenguruloikat tulleet tutuiksi ja sitä kiitolaukkaa siis harjoiteltu. Käsissä se pysyy ja vaatimustasoa nostellaan koko ajan. Nyt sitä ei saa piippuun ajaa vaan maltillisesti tehtävä asiat että pää kestää. Oma pää kestänyt nuo kaikki temppuilut, mitää kammoa tms ei mihinkään ole tullut. Ehkäpä luotan tuohon tammaseen liikaakin, mutta jos ja kun jotain sattuu niin se on sen ajan murhe.Tai no olihan se yksi notkahdus kun joutui naarasleijonakin nöyrtymään. Tamma siis pysähtyi keskelle tietä ja alkoi peruuttamaan suoraan kohti ojaa ja minä en sitten sitä ajanut eteenpäin vaan aloin piipittämään. Jouni onneksi pelasti tilanteen ja talutti neitiä hetkisen. Tämä juurikin sitä omaa kokemattomuutta ja epävarmuutta asioissa. No kyllä se sieltä tulee kilometrien myötä rutiinit omaankin tekemiseen. Appareita siis vielä tarvitaan, yksin ei nyt vielä kannata lähteä huristelemaan vaikkakin mieli tekisi.

Vuodatusta

Hiomaton timattihan tämä neiti vielä on, lyijykynän viivat vielä näkyvissä nimikyltissä. Kaksivuotiskauden häämöttäessä sitä nyt sitten sitä peruskuntoa ajamaan, rauhassa tehdään tätä projektia. Yritysen ja erehdysten kautta edetään vielä monet kerrat. Ne vastuuvalmentajapaperithan kävin Kaustiselta hakemassa. Siitä sitten kuullut sitä sun tätä keljuilua, jatkossa kukin kuskoon omaan laariinsa. Jos ei pysty tsempaamaan toista niin saa puolestani pitää mölyt mahassa. Itse sitä mieltä, että toisia pitää tukea eikä minullakaan ole mitään syytä kuunnella tuollaisia puheita, keskustelun ja palautteen pitää olla rakentavaa ja eteenpäin vievää. Näin se on aina toiminut ja tulee jatkossakin toimimaan. Huumorilla tätä jatketaan kuten ennenkin. Kuten jo sanottua oma kokemukseni on niin rajallinen, mutta innostus asiaan lienee aika lähellä sitä sataa prosenttia.Kauhean herkkähän loppujen lopuksi ja toivon ettei tätä innostuksen määrää viedä pois turhilla puheilla. Tätä meidän pikkutiimiä tsempannut eteenpäin ja hyvin ollaan tavoitteisiin päästy. Poijaat Artsi ja Jouni kehittynyt niin huimasti,tiimin miehethän meidän kahden naaraspuolisen kanssa joutuuvat painimaan ja iskut ottamaan vastaan. Hyvin kyllä selviävät ja kolmikon tietomäärä kasvaa tamman mukana, kiirusta ei ole.  Kuitenkin tuon  tamman vierellä seisty ja seistään vielä monet kerrat vesisateessa. Jouni sen kerran niin hyvin kiteyttyikin kun sateella lähdettiin ajamaan ettei sadetta edes huomaa kun ajatukset keskittyy tekemiseen ja Jeccaan.

Näihin oinasnaisen suorasanaisiin kirjotuksiin päättelen lokakuun, kohta se on joulu ja toivotaan nyt että sitä lunta saataisiin marraskuussa maahan.

Pelon hinta ja muistin eri tasot

 

Siellähän se on jo luolamaalauksissa ihminen kuvattuna saalistajana ja hevonen saaliina. Nämä primitiiviset vaistot vieläkin vuosisatojen jalostuksesta huolimatta pikku varsan aivoihin piirtyneenä halusimme sitä tai emme. Tämän asian kanssa vaan on elettävä ja pyrittävä ohjaamaan ja opastamaan Jeccaa hallitsemaan oma pelkonsa.

Aiheena pelko niin lähellä omaa sydäntä, geeniperimältäänhän tämä on kuitenkin varsin herkkä ja monimuotoinen tiensä alkupäässä oleva lapsi. Koulutuksen edetessä näitä hevosen pelkoja pyritään kohtaamaan Jecan tahdissa. Tällä hetkellä varsa haluaa ja se saa ihmetellä pelkoa aiheuttavaa tekijää, pitkässä juoksussa tästä tulee varmasti olemaan hyötyä kun nyt saa käsitellä asiat rauhassa.

Vaatimustason noustessa ihmettelyn määrä vähenee ja silloin asiat kohdataan jo paljon reippaammin. Kaksivuotias osaa jo käsitellä pelkoa aiheuttavat asiat ihan eri tasolla. Yksivuotiaan aivoihin sama tilanne aiheuttaa aivomyrskyn jonka palautumiseen menee se oma aikansa. Kaksivuotias säikähtää hieman, yksivuotias joutuu vielä miettimään. Pelkokynnystä ei siis tahallisesti ylitetä vaan käytetään mielummin siedättämistä. Tässä rakennetaan nyt Jecan elinikäistä muistia ja niitä tapoja ja toimintamalleja mitkä se tulee muistamaan koko elinikänsä.

Suurensuurta ylpeyttä tunnen Jecasta rekan meidän takana ajaessa, jarrut suhisteli ja kovaa. Oliskohan sen kokonaisen 10 m varsa kävellyt rekan ( saalistajan) edessä, pikku ravipätkän kyllä otti ( pelkoreaktio) ja hallitsi hermonsa ja kuunteli ihmistä ( laumanohjaajaa) sitä oppimisen tulosta, ihmistä kannattaa kuunnella pelkoa aiheuttavissa tilanteissa selviytyäkseen saalistajan hampaista. Laumanjohtajaksi en itseäni määrittelisi, kuitenkaan en ole enkä osaa olla hevonen joten tuo ohjaaja ehkäpä ainakin omalla kohdallani kuvaavampi.

Alla olevat lyriikat kertonee puolestaan, pienillä asioilla edetään ja tehdään sitä kokonaisuutta päivä kerrallaan. Siitä syntymästähän lähtien tätä muokattu ja ohjailtu eteenpäin, sekunnit ja niden sadasosat pilkotaan sitten pienempiin osiin käänteisesti, nyt pikku palikoista rakennetaan perustaa.

Virheitähän sitä ollaan toki paljon tehty ja tullaan tekemään jatkossakin, niistä oppii aina uutta. Yritetään kuitenkin välttää sitä, ettei vuotikas maksa meidän tekemistä virheistä liian kovaa hintaa, se euro lienee riittävä. Neuvoja ja ohjeita kysytään lähes päivittäin joten pelon hinnasta maksaminen tuskin tulee olemaan vaarana tässä tiimissä, taustajoukot toimii.


" Kiirehdi, kiirehdi ettei aivot ehtis liikaa ahdistumaan. Pelkään ,että kaikki tähtää sokeasti vaan tulevaan. Mun nuolet ei lennä sinne asti, mä heitän leivän kerrallaan. Mitä elämä tuo se tulkoon minun luo, virhemahdollisuus ihmisyydelle sisällön suo. Me ollaan samaa tuhkaa, samaa kevyttä ilmaa joten rauha nyt tää  maailma on vihaan kyllästynyt. Uskot kohtaloon tai et se on ihan sama kunhan ajattelet. Tää sekuntti itsensä kantakoon se on kaiken a ja o. Jos tuijotat vaan yhtä puuta voi koko metsä kadota, mut jos sä näet vain metsän et ehkä näe puuta hienointa " 

-Haloo Helsinki, vihaan kyllästynyt-


Muistin ja oppimisen edellytykset ja niiden rakentaminen

Tutkimustulosten ( lähdettä en tiiä enkä siitä suuremmin välittäkkään) hevosen muisti jaetaan lyhytkestoiseen-, pitkäkestoiseen- ja työmuistiin. Lyhykäisyydessään selitettynä juurikin niillä pienillä töillä mitä ollaan tehty ( narujen kanssa leikitty ja tehty hevosen kropan ääriviivat tutuiksi, koputeltu kavioita sen 48 ekan tunnin aikana syntymän jälkeen jne) ne pienet asiat alkavat nyt palkitsemaan, Ainahan olen nämä pukenut kivasti pinkkiin, sitä pääsee usein helpommalla olevalla astetta tyhmempi kuin onkaan ja toisaalta mitäpä se haittaa. Itsemme tehty naurunalaiseksikin useaan otteeseen, se on sitä mitä kutsutaan riittäväksi itsetunnoksi ihmispuolella. Ajatusta on vaan aina niin paljon mukana ettei niitä kaikkia kerkeä selittämään. Taidettu kuitenkin Artsin kanssa olla tuon tammasen vierellä enemmän kuin tarpeeksi. Niin palkitseva ja antoisa harrastus ja tosiaan siellä Jecan pitkäkestoisessa muistissa ei ole mitään niin suurta epämiellyttävää mörköä  kuin moni ihminen hevosilleen aiheuttaa. Taasen kerran kiittelen teitä Sanni ja Sune kun ootte meidän joskus jopa typerältä tuntuviin kysymyksiin jaksaneet  vastailla. Samanhenkisessä porukassa vaan niin mukava ja anttoisa työskennellä.

Juttu etenee siis näin: Lyhytkestoinen muisti kestää muutamasta sekuunista muutamaan tuntiin, joten jos ei hevosta esim oikaise ei toivotusta käytöksestä heti, on sitä turhaa jälkeenpäin tehdä. Lyhytkestoista muistia voidaan vahvistaa positiivisilla kokemuksilla. Lyhytkestoinen muisti tallentuu hevosen pitkäkestoiseen muistiin ja hevonen kyllä muistaa. Näiden kahden tuloksena syntyy työmuisti jota tässä nyt sitten vahvistellaan ja kasvatellaan. Varsahan tämä vielä on ja varsan ehdoilla edetään, ensi vuonna samoihin aikoihin muisti ja sen kestävyys sekä työn kesto ovat jo paljon pidempiä.

Syyskuun syklit

Lähestulkoon täydellistä kärryttelyä. Syyskuussa neitinen sen 1,3 v ja aivokapasiteetti kasvaa koko ajan. Miettii ja pohtii uusia asioita, pysähtyy  hetkeksi, hyvä niin. Vapauksia tälle suon, hyvätapainenhan se on. Lenkeillä kohdattu toisia hevosia ravuri ja ratsu. Hyvin työstää, apuja toki vielä tarvitsee. Ravi muuttunut syyskuun lopussa lennokkaammaksi, takasten potku vie  eteenpäin.Rytmit välillä miten sattuu,laukkaa välillä etupäällä - varsa opettelee. Lihaksistoltaan rento, selkä ja pää tekee  työtä löysän sekin ansioista. Itsevarmuuden kasvaessa toki esiintynyt kapinointia, kenguruloikilla edetty muutaman kerran. Napakan komennuksen ja ohjien läpäytysten jälkeen kuitenkin takaisin ruotuun ilman suurempia kohtauksia. Alkaa tekemään itse ratkaisuja, onpa kerinnyt koittamaan metsään menoakin. Rutkasti ohjaamistahan tämä vielä tarvitsee vaikka omasta mielestään osaakin kaiken ihan ite. Näinhän sitä on rakenneltu, Jecca kyllä tietää kun on tehnyt oikein ja kehonkielellään sen näyttää. Ohjissa edelleen silkkihanskat, oman näköinenhän tämä on samalla herkkä ja kovapäinen.

Ja kuten aina, tässä ollaan kaikki oppimassa. Syysmyrskyjen ja Sannin muistutuksen vuoksi palauteltu mieleen se tosiseikka, että tämän pitäisi pystyä luottamaan meihin. Kovalla tuulella ei lenkille lähdetä, olkoon aikataulut mitä vaan. Jeccahan vieroksuu tuulta, pelolla ei tätä juoksuteta. Rauhassa tehdyt asiat vievät niin paljon enemmän eteenpäin kun kiirus. Tuulispäivinä tehdään muuta, kyllä tämä kerkeää vielä tuulessa ja myrskyssäkin juosta.

Pikkuvarsojen kuolaimet vaihtuneet raviniveliin. Ohjastuntumalla mennään välillä palan matkaa. Käyttäsin mieluusti sanaa ohjasapu tai ohjastuki. Punaiset ohjat siis tosi pitkät, annan paljon tehdä itse työtä. Vaaranahan tässä toki se, että nopeaan ohjasapuun en silloin pysty. Harjoiteltu myös tuntumaa, jaksaa työstää hetken jonka jälkeen väsähtää. Väsähtämisellä tarkoitan nyt tuota henkistä puolta, fysiikaltaan jaksaa sen 5 km kävely/ hölkkälenkin helposti mennä. Onpa nyt hankala pukea sanoiksi mitä tarkoitan, perimmäisenä ajatuksena ehkä kuitenkin se että mennään hevosen ehdoilla ja fiiliksillä. Turhan tarkkaa käsikirjoitusta on turha kirjoitella, kunhan muistetaan pääosan esittäjän nimi. Kaikkihan tässä ollaan tätä varsaa kouluttamassa, tosin se taitaa myös kouluttaa meitä.

 Lenkin jälkeen Jecca rauhallinen, jalat tarkistetaan yleensä karsinassa, likkanen rouskuttaa heiniä. Asioita siis tehdään oikein kun pystyy rauhoittumaan, kierrokset nollaantuu sen mellaveden ja iltaruuan jälkeen. Ei hikoile turhaan eikä mitenkään puhaltele tai käyttäydy rauhattomasti. Tasapainoiselta tammanplantulta siis vaikuttaa. Myötätuulessa siis edetty syyskuu, tästä jatkellaan lokakuuhun vaatimustasoa astetta nostellen.

Elokuun etappi

 Elokuun tavoitteeksi oltiin asetettu, että varsa kulkee kärryjen edessä ja sen se kyllä tekee. Tutusteltu ollaan elämän kulkuun ja tulevaan lenkkipolkuun huolella. Pohjatyöt on tehty kunnolla ja sen kyllä huomaa varsan käytöksestä. Kärryjen edessä on niin kuulolla, herkkä on suustaan ja kuuntelee ääniohjausta. Ääniohjauksessa  toimii myös ennakoivasti, juurikin niin kuin ollaan varsa koulittu ennakoivaan ohjaukseen. Mietitty näitä Artsin kanssa tosiaankin monet kerrat ja sitä mukaan ollaan koulutuksesa edetty kun omasta mielestä on oikealta tuntunut. Ohjat edelleen tosi löysät, kohta aloitellaan sitä oikeaa ohjastuntumaa kunhan päästään asioissa eteenpäin. Matkan varrella oppinut myös sen, että turha sitä on kiirehtiä, varsa kyllä sitten hoksaa asiat kun sen pää on siihen valmis. Nyt 1,2 v vanhana tuntuisi olevan vastaanottavaisessa iässä, ymmärtää pyydetyt asiat huomattavasti nopeammalla tempolla kuin aiemmin. Ei ne ravimiehet turhaa näitä vuotikkaina opeta ajolle, aika on kyllä nyt sopiva ainakin tälle tammalle.

Only To Fly nyt sen 1,2 v  ja alkaa näyttämään jo hevoselta. Moottori alkaa hurramaan enenevässä määrin, tuskin maltan odottaa että noihin rimpuloihin sadaan poweria. Pohjat on hyvät mistä rakennella ja tammanen on muutenkin sutjakassa kuosissa. Luonteeltaan niin mieluinen tamma, onpa tuo jopa oppinut vähäsen edes hölläämään ja ottamaan hellyyttä vastaan. Edelleenkin luotan siihen afrikkalaiseen sananlaskuun " lapsi jota on pidetty sylissä lähtee sieltä pois" suomennettuna jotensakkin niin, että kun tätä on pidetty hyvänä niin luottaa ja uskaltaa myös osoitella mieltään ja kujeilla. Ihan oikeesti se on paljon parempi tuollanen pieni kapina kun kuollut hevonen. Päävehkeitä laittaessa painaa päänsä alas ja omasta mielestäni meinaa paeta omaan maailmaansa, Sanni kyllä vakuutellut että huoleni on turhaa.... herätelly kuitenkin Jeccaa sieltä omasta maailmastaan ja alkaa olemaan jo aika reippaana päävehkeiden laiton jälkeenkin. eihän sitä kaikkia hevosen aivoituksia voi tietää, mutta jos se tuntuu musta pahalle niin jatkossakin likkasen sieltä herättelen.Niin takaraivossa tuo Jecan pötköttely kärryjen edessä, ei se sitä kettuillakseen tehnyt kun raasu säikähti liikaa. Muuten valjastuksesta selviytyy hienosti, on oma itsensä ja aina hapan. Kiva kattoa miten tämä tästä etenee. 


Asiasta seuraavaan, kavioissakin alkaa olemaan hevosen mallia. Meidän maailman komein kengittäjä huolehtii ne kyllä todella hyvin. Katsottu ja vuoltu säännöllisin väliajoin. Edelleenkin minä en niihin liiemmälti puutu, jätän tämän ammatti-ihmiselle. Kaviot nostaa kengittäjälle hyvin, pientä painonsiirtoa lukuunottamatta. Se on vaan ilo katsella kun ihminen osaa asiansa enkä niitä nyt itse liikoja nostele. Jeccahan jysäytti jalat tiukasti maahan huomattuaan, etten niitä jaksa kannatella. Parempi antaa miesten tehdä sen mihin itse en kykene. Artsihan ne sitten päivittäin nostelee kun kerran jaksaa ja kengittäjän ohjeiden mukaan ollaan  asiat treenattu. Odotan sitä päivää kun noihin kavioihin laitellaan ekat kengät. Nyt kun aletaan ajelemaan, niin saapi niitä sovitella sitten kun se on ajankohtaista. 

"The pink coat
She put on when it was cold
The pink coat
That was hung up when she was home
The pink coat
That kept her warm"

Helteinen heinäkuu

Kolean kesäkuun jälkeen saapui älykuuma heinäkuu paarmoineen kaikkineen. Niitä pörrääviä vihulaisia sitten riittääkin vaikka ulkomaille veisi, päivällä paarmat ja iltasella hyttyset. Töissäkin pitäis jossain välissä käydä joten yötreenaaminen ei tule meidän kohdalla kysymykseen. Vihreää sen sijaan riittää, massu pullollaan likka nautiskelee yövuoroista. Hevoset siis olleet koko heinäkuun sisällä päivät ja yöt ulkona. Hyvin massukin kesti uuden laitumen vitamiinpommit, parin päivän murinan jälkeen tasoittui.

 Jeccaneiti saapi nyt sitten naatiskella ansaitusta kesälomastaan, töitä kuitenkin jotuu tekemään trooppisesta ilmastosta ja kolmenkympin helteestä huolimatta niissä rajoissa minkä jaksaminen antaa periksi. Koitettu tuota ohjasajoa nyt muutaman kerran, paarmat kiusanneet tosissaan. Sitkeesti tyttö kuitenkin jaksaa harjoitella, tekee pyydetyn työn. Pakkohan se on kun kerran lähtee niin pieni rundi pyörähtää, periks ei saa antaa ja Jecalle kyllä niin suuri hymiö tarrakirjaan. Alkaa luottamaan ja kunnioittamaan yhä enenevässä määrin. Tästä esimerkkinä voitanee pitää noita jännittäviä kohtia, Artsi antaa tarvittaessa apuja ja ihmisen jalanjälkiä kulkee ihan mihin vain. Huomaa, että varsan pää kehittynyt huimaa vauhtia, muistaa opitut asiat ja lenkkiä illan tunteina ja hyttysmyrkyn voimin pidennelty pikkuhiljaa. Tässähän nyt ei tosiaankaan ole kyse kilometrimäärästä vaan ainoastaan siitä, että Jecan on helpompi sitten kärryn kanssa kulkea tuttu ja turvallinen reitti.Hieno tamma sitä on kasvamassa Sokojalla.

Porkkanatottista haroiteltu jonkin verran. Tätä pitäis tieten ottaa ja treenata enemmänkin, tahtoo olla että meinaa välillä nuoruuden innostuksissa Jeccaneidiltä unohtua ne ihmisen näkymättömät suojarajat. Pikkulikkahan tämä vielä on, että eihän nyt ihan kaikkea voi neitiltä vaatiakkaan vielä, hienosti pelittää eikä kellekkään pahaa tee tempperamenttisesta luonteestaan huolimatta. Perustottiksen, peruutukset jne hallitsee ihan kympin arvoisesti, jos ei nyt satu änkyräpäällä olemaan. Kevyille avuillehan tämä on opetettu, ei tartte koko voimalla pyytää väistämään. Vastareaktiota jos haluaa niin toki niinkin voi tehdä, mutta Jecca voittaa sen köydenvedon varmasti.

Treenivaljaat nyt sitten olleet naulassa kesäkuuta enemmän. Palaillaan helteiden jälkeen enemmälti näiden pariin. Toisaalta vaatinut omalta päältä jonkinlaista suhtautumista asiaan, tallin paarmattomuudessa sitten nosteltu kavioita ja rapsittu. Kengittäjältä saatiin positiivista palautetta, Jecca käyttäytyy vuolujen ajan hyvin. Asiaa kolikon toiselta puolelta ajateltuna, ohjasajettu niin paljon likkaa että pikku breikki ei liene ollenkaan pahasta.

Paarmanpollukat eivät pääse tähän kulkuvälineeseen laisinkaan. Sannin ja Sunen telitraileri takaa pehmeät kyydit pienille kulkijoille. Meteliä kopissa kyllä riittää, unohdettiin sitten ne korvat peittää. Ehkäpä se oli onni onnettomuudessa, vähemmän muistettavaa tulevilla ravireissuilla ja pakkoko se on jos ei taho. Ite sitä mieltä, että vaikka tulpat ottaa enimmät äänet pois niin kehoon tulevat äänet moninkertaistuvat, että jos ja mikäli vaan voin ja pystyn Jecan siitä hermostumatta pitää korvat luomuna niin ne pidän. Tilanne nyt tällä hetkellä tämä, peitellään jos tarve vaatii. Joo mutta tosiaan kumpikin varsa teki strömsö suorituksen, menivät sisälle ja ulos ja käyttäytyivät liikkuvassa trailerissa hyvin. Treenithän aloitelttiin varovasti mellaveden voimin, seuraavaksi luukut kiinni ja viidennellä kerralla Volvon kone hurruttamaan. Sanni, joka osaa vinkkaa vetää vei meidät kylätalolle ja takas. Sirpa oli Lillin tukena ja minä toimin meidän likan kanssa. Nappisuoritus siis, onnistumsen riemua kaikin puolin.

Elokuussa jatkellaan samoilla linjoilla, helteet nyt toivottavasti hellittää. Tavoitteena viedä tuleva vermolainen tutustumaan Heimarin ravirataan nyt aluksi, jostainhan se on aloitettava kisarinkiin tutustuminen.

Raviratas pyörii

Run You Close, Arto Korkia-Aho, Nikulan ravirata 5.7.2014

 Jos joskus voi olla omastaan ylpeä, niin tämä on se hetki. Tuossa mietiskelin, että n 3 vuotta sitten tämä minun ukkoni pelkäsi hevosta ja sanoi ettei kyllä niihin koske. Nojaili veisateessa sähkölankaan, vaikka hevoset kovasti yrittivät varoitella että älä hyvä ihminen nyt sihen nojaa. Tällihän siitä tärähti ja tais sekä neli- että kaksijalkainen säikähtää.

Vuonna 2014 Artsi osaa lukea hevosen varoitukset, tulkita elekielen. Eteenpäin on siis kuningas Artturi mennyt.

Sattumusten ja onnenkantamoisten jälkeen ollaan nyt tässä. Brave Pommak avasi oven koirakouluttajalle hevosten maailmaan. Suuren opettajan kärryillä sen 1,5 vuotta, kunnes tuli aika jättää opetusmestarille jäähyväiset. Kuten aiemminkin olen kirjoittanut niin tämän hevosen muistoa kunniotetaan meidän perheessä. Jättihän Pomsu jälkensä sydämeen joka ei koskaan sieltä katoa sekä Lotta pienen kädenjälkensä sieluuni, nämä kaksi kulkevat aina rinnallani.

 Ajalle ei kuitenkaan annettu parempaa tekemistä vaan eteenpäin kohti omaa unelmaa.

Tänä päivänä ratasta pyörittää opettajatar Run You Close. Helmikuussa aloiteltu tämän tamman ajot, pienten vaikeuksien jälkeen yhteistyö alkaa sujumaan. Kovastihan siinä on opeteltavaa sekä kuskille, että hevoselle. Minä kouluttajana olen armoton ja vaadin Artsilta paljon. Rauhallisuus on pidettävä, se on kuitenkin hevosen kanssa kaiken a ja o. Pitkä ptruuuuuuu ei ole ollenkaan liioiteltua. Ohjastuntuma on pidettävä hellin käsin, omat kädet ei vaan kertakaikkiaan riitä kovinkaan pitkään ohjille painavan hevosen pitämiseen. Sen lisäksi, että Sylvin kanssa saadaan arvokasta ajo-opetusta niin tulevaisuudessahan nämä opit sitten siirtyvät Jecan ohjiin. Turhaa sitä on repiä ja kiskoa, hellyydellä ja molempien osapuolten arvostuksella pääsee paljon parempiin tuloksiin.

Niin ja voisihan sitä näin hoitajan näkökulmasta pitää tuota jäkättävää vaimoa vain ja ainoastaan provosoijan roolissa. Voihan siellä kisakentilläkin olla kuskeilla omat näkemyksensä ja hermot on silloinkin oltava kunnossa. Kaikenkaikkiaan Artsi edistynyt huimasti, poissa on kaikki arkominen ja epävarmuus.

Run You Close " Sylvi"

Tamma Sylvi katoksessa odottamassa radalle pääsyä. Miten hyvä harjoitella ja opetella asioita rauhallisen ja varman hevosen kanssa. Sanni ja Sune viereisellä valjastuspaikalla Sylvin varsan Sofin kanssa joten apuverkosto tarvittaessa metrin päässä. Kahdestaan me kuitenkin tämä laiteltiin valmiiksi, jotain siis opittu.
Seuraavalla kerralla tarkoituksena, että minä autan vain ja ainoastaan irti päästämisessä ja peruuttamisessa takaisin katokseen.

Seuraavana päivänä käytiin palautuslenkillä metsässä nauttimassa. Tämä on kyllä niin elämäntapa meille kummallekkin, hiekkaa hampaissa ja joka puolella ja kumpikin niin hymyssäsuin. Vaikka ollaan kotona italialaispari ja voin kertoa, että kiivassanainen mielipteidenvaihto kuuluu kylille asti. Jotenkin nämä upeat eläimet saavat jopa meidät rauhoittumaan, yhteinen harrastushan tämä on.

Jotenkin niin kiva seurata tuota Sylvin käytöksen muuttumista, alussahan tamma oli niin tulta ja tappuraa. Ei siihen niin mieli tehnyt karsinaan mennä moikkamaan, hampailla uhkaili ja kalisteli. Tänä päivänä on aivan sulaa vahaa, onhan sen kanssa vietetty aikaa ja tutusteltu. Tallin matriarkkahan tämä on ja on äärettömän mustasukkainen omistaan, napsuttelee kun Jeccaa hoidellaan. Hyvä niin, suhteet on siis kunnossa.

Hyvillä mielin siis jatkellaan upeassa porukassa, oppimassahan tässä ollaan.

Rubiininpunaisten ja totuuden edessä

 Kesäkuussa ohjasajettu ahkerasti. Suunnitellusti siirryttiin yhteen appariin ja siitä ihan yksin ajamaan varsaa. Annan tämän tutkia maailmaa, rauhassa saa katsella ja löysin ohjin tosiaan edetään nämä lepokohdat vaikkakin töissä on koko ajan. Kuitenkin tuon tallipihan saa rauhassa mennä on tämäkin tie pienelle vielä pitkä. Eikä tosiaan montaa hetkeä hiljaa ole pikku pää, paljon kyselemistä ja paljon nähtävää. Ite oppinut hiljentymään varsan taakse, kesäilloissa fiilistelään . Alettu pikkuhiljaa myös tekemään tilanteita joissa varsa voi säikähtää ( koluteltu peltejä ja potkin hiekkaa kintereisiin) nyt ilman kärryjä hyvä katsoa ne reaktiot. Pikku spurtin näyttäisi ottava säikähdettyään. Apuja tarvitsee vielä apparilta ongelmakohtiin, tämäkin vähentynyt huomattavasti varsan itseluottamuksen kasvaessa. Rutiinit ovat tuoneet tulosta, Jecca kävelee pää rentona, korvat kuunteluasennossa.

 Kärryt siirrettiin pellolle ja siinä valjastettiin Jecca. Tämä on nyt sitten kärryajelu 4, viime kerrallahan varsa meni aivan lukkoon.... itseäni jännitti niin paljon, että tuli sitten kimmahdeltua taasen Jounille. Tämä aivan täysin tarpeetonta, mutta eiköhän nuo pojat kestä treenarin tunnekouhut. Turhaa sitä on peitelläkkään niitä, varsa kyllä huomaa jokaisen liikkeen.

Kärryjen edessä tyttörukka tärisi, jäi siitä viime kerrasta tosiaan arvet pienen hevosen mieleen. Ensin ajoin varovasti eteenpäin, tämä ei kuitenkaan tuottanut tulosta vaan varsa tärisi entistä enemmän. Tein siis siten kuinka sydän sanoi, täydelinen hiljaisuus ja annettiin varsan itse päättää oma tahtinsa. Niin hyvä Sannin luotsaamana edetä, antaa tehdä itsenäisiä päätöksiä. Kunnioitukseni tätä pitkänlinjan ravi-ihmistä kohtaan kasvanut matkan varrella, hiljausuus ei ole aina pahasta. Tuon tunnelman kun olisi voinut säilöä, kaikki niin rauhallisia ja odottavaisia. Pienen hetken jälkeen Jecca valpastui, nosti korvansa pystyyn ja lähti liikkeelle.

 Myös pojat kehittynyt tämän varsan mukana, pitkillä liinoila varmitamassa. Kiire ei ole mihinkään ja kaikilla se ymmärrys mitä varsalta nyt haetaan. Turvallisin mielin voin tuossa punaisilla istua, apu on lähellä.

 Niitä hevosmiestaitoja... Sanni kulki Jecan edellä alussa, jättäytyi sitten lapojen kohdalle ja siitä varsan taakse kunnes varsa kulki itsenäisesti pellon ympäri.

 Meidän loistava varikkotiimi. Porukassa aina mukana tekemässä useampi ihminen. Sanni ja Sune auttaneet koko matkan aikana ja jatkossakin tarvitaan vielä paljon apua, alussahan tässä tosiaankin ollaan.

Niin ja sitten niihin vauhdikkaampiin harjoituksiin ostettiin Jecalle hiittikärryt. Startin Springtails kärryt mellevillä ilmajousillaan ovat nyt sitten jeccateamin käytössä. Nämä kyllä varmana säästävät selkää, kilometrejähän sitten tulee enemmältikkin kun tuolle varsalle aletaan fysiikkaa ajamaan. Nyt jatkosuunnitelmina kävellä tuleva kärryttelymatka niin usein, että Jecca sen voi luottavaisesti kulkea ja sen jälkeen kärryt perään. Päätä tässä nyt tehdään hevoselle, fyysistä kuntoa harjoitellaan vasta paljon myöhemmin.